Reviews for Perintö
ajaton123 chapter 37 . 5/17
Yritän täältä taas hiljalleen palautua fanficcailu-areenoille ja tähän kuuluu tietysti myös jokusen junnaamaan jääneen arvostelun raapustaminen... Täytyy heti alkuun sanoa, että tämän huikean 12 kilosanan eepoksen arvosteleminen ei ollut lyhyehkön arvostelu-"urani" (jos näin voi sanoa) helpoin tehtävä. :D

Ensinnäkin ongelmaksi muodostui ajan löytäminen - miten helkutissa saan a) tämän lievästä paikalla pysymisongelmasta kärsivänä ihmisenä luettua lähestulkoon yhtäjaksoisesti, että muistan, että mitä siinä tapahtui sitten arvostelua kirjoittaessani ja b) ylipäänsä kirjoitettua järkevän arvostelun lyhyen kirjan mittoja lähentelevästä luvusta. :D Ongelman ratkaisuksi muodostui työmatka ja siihen liittyvä lentokoneessa ajan polttaminen Perinnön pdf-versiota tiiraillen. Viimeinen luku oli näköjään 44 aanelosta, huh huh. Monta kertaa lukua lukiessani ajattelin, että "vitsin siisti juttu, täytyy mainita arvostelussa" ja sitten tajusin, että nyt mennään vasta sivulla 10 tai 20 tai jotain sinnepäin ja niitä siistejä juttuja on varmaan aikamoinen määrä vielä edessäkin.

Mutta aloitetaan täysin aivottomalla hehkutuksella siitä, että kuinka hirvittävän paljon tykkäsin tuosta luvusta! Yksi syy oli se, että siinä pääteltiin tietyllä tapaa niin monta lankaa matkan varrelta. Olen lukemattomia kertoja tätä tarinaa vuosien varrella lukiessani nostanut henkistä hattua sille, kuinka suunnitelmallista ja vahvaa työtä olet tehnyt juonen eteen. Saatat pohjustaa jotain yhtä asiaa lukukaupalla hyvinkin pienillä tarinallisilla askelilla, jotka oivaltaa täysin vasta juonen saavuttua siihen tiettyyn merkkipisteeseen - oivalluksen tapahtuessa yleensä hurraa-huutojen saattelemana.

Lisäksi olin tietysti aivan tolkuttoman täpinöissäni, kun Zeratul eli minun StarCraft maailmani Chuck Norris pääsi taas hiukan valokeilassa pistämään zerg-sakkia jauhelihaksi. Erityisesti Zeratulin esiintulo oli muikea, kuulin vaan trumpettien pörinän ja bassorummut taustalla. :D Kolmantena seikkana tykkäsin taistelukuvauksista. Niistä tuli minulle mieleen hyvin elävästi alkuperäinen peli, kuulin vaan päässäni Alexein toistelevan "I'm here, ghost reporting" ja Raynorin mutisevan "This is Jimmy". :D Joten mielestäni kiva nyökkäys myös itse pelin suuntaan (tykkäsin käyttää ghosteja, kun niillä oli siistit repliikit).

Kaien ja Kerriganin kohtaaminen taasen riipaisi syvältä. Julmaa, niin julmaa... Kohtaus kiteytti todella julmalla tavalla Kaien koko olemassaolon ja kuinka hän on vain luotu pelinappulaksi Sarahin ja protossien keskinäisiin peleihin. Oli hirvittävän traagista kuinka Kaie hetkellisesti kuvitteli yhteyden äitiinsä auenneen ja sitten kyseessä olikin (ei mitenkään yllättäen) se kieroilu numero sata.

Mutta vielä pykälämpää traagisempaa oli Kaien ja Jimin "jäähyväiset". Voi, kuinka halusin vakuutella Kaielle tismalleen samoja sanoja kuin Jim ja toivoin kovasti, että nainen hakeutuisi turvaan nyt vihdoinkin kaiken sen kärsimyksen jälkeen. Oli huikean hienoa ja juuri tähän tarinaan täydellisesti sopiva käänne, kun nainen ei lopulta kuitenkaan lähtenyt uhraamaan henkeään kostonsa vuoksi vaan palasi Jimin luokse. Siinä kiteytyi hyvin voimakkaasti se, kuinka paljon Kaie on henkilönä muokkautunut tämän tarinan aikana ja aivan viime metreilläkin. Luulen, että tarinan alkupuolella tavattu protossi-Kaie olisi juossut Kerriganin perään, mutta tarinan aikana hiljalleen "terranisoitunut" Kaie osasi tehdä tämän valinnan.

Loppuhuipennus oli aivan äimistyttävä, en voi muuta sanoa. Joskus mietinkin, että mikähän sen zerglingin tarkoitus oli, enkä osannut lainkaan odottaa, että jo silloin pohjustit tarinan loppua. Aivan huikeaa. Huh huh ja wow.

Olipa siis kerrakseen lukua oikein olan takaa ja äärimmäisen maistuvaa sellaista. Hiukan jäi kysymyksiä vielä pyörimään omaan mieleeni, mutta oletan, että näihin tulee vastauksia sitten niissä lopuissa luvuissa. Tietysti kiinnostaa Kerriganin ja Zeratulin kohtalo(t). Salaa vähän toivon, että Zeratulista ei tehty avaruuspölyä - Kerriganin kohdalla tämä harmittaisi huomattavasti vähemmän. :) Lisäksi auki jäi Alexein ja Kaien välisen suhteen kehittyminen. Tämä oli vähän sivuosassa viimeisen parin luvun aikana ja odotan innolla, että miten viet tätä eteenpäin!

Kiitoksia siis tästä mahtavuudesta, jatkoa odotellaan!
ajaton123 chapter 36 . 12/23/2014
Heh, jos arvosteluni saavat sinut heittämään kouluhommat huitsin Nevadaan ja keskittymään Perintöön niiden sijaan, taidan arvostella jatkossakin (enkä edes tunne huonoa omaatuntoa, kiäh kiäh). :D

Jotain arvosteluntapaista lupailin lähetteleväni ennen Joulua, joten yritetään pitää siitä kiinni. Tässä luvussa monet langanpätkät solmiutuivat niin, että suhina vaan kävi - vai voisiko ajatella niin, että joulukalenterin viimeisiä luukkuja availtiin? Suklaamakeisilta nimittäin tämän lukeminen maistui ja erittäin monille aikaisemmissa luvuissa ilmaan heitellyille avoimille asioille saatiin vihdoinkin vastauksia.

Tietysti tärkeimpänä Kaien paluu. Kopiohan se pahis-Kaie sitten oli, niin kuin edellinen luku vihjaili. Ja olipa niitä paljon! Kuvailusi hybridikokeiluista oli aika karmivaa luettavaa ja Jimin silmien läpi luettuna (ja tälle hahmolle hyvin henkilökohtaisena kokemuksena) nostaa Kerriganin asemaa pahisasteikolla huimasti. Pistää miettimään, että löytyyköhän vielä näiden lisäksi Kerriganilta takataskusta kokonaista Kaie-armeijaa, vai jäävätkö kopiot tähän? Hybridien tuhoaminen oli niin elävästi kuvailtua kaikessa rujoudessaan, että suurinpiirtein haistoin palaneen lihan tänne ruudun toiselle puolelle asti. Erinomaista työtä, jälleen.

Luku oli siis varsinaista tunteiden vuoristorataa... Lämpimänä loppukaneettina toimi Jimin ja Kaien kohtaaminen, mutta mutta... Minulla on silti vähän kylmiä tuntemuksia tulevasta.

Eräänä erittäin tärkeänä kysymyksenä vastausta vaille jää vielä Kerriganin suunnitelmat Shikovin suhteen... Koska Kaien alkuperäinen tarkoitus oli saattaa Shikov Kerriganin kätösiin (kynsiin), odotan Kerriganin ja Shikovin kohtaamisen tarkoittavan jotain mustanpuhuvaa... Hui, olipa jännä päätös tämän juonikuvion osalta! Ja missä on Zeratul? Ja mitenkä ratsuväen, aka Gerard & co, käy? Ei liene tarpeen sanoa, että jatkoa odottelen... Aivan erinomainen luku ja on huikeaa nähdä, että miten tämä kaikki nivoutuu yhteen. :)
ajaton123 chapter 35 . 12/11/2014
Höm, huomaan kommenttikentän perusteella lähteneeni kovalla tohinalla kirjoittamaan arvostelua, mutta lienee jääneensä suunnitteluasteelle. Sama pää kesät, talvet. Jos tästä kuitenkin sen verran virtuaalista sysäystä saisi aikaiseksi, että Perintö lipuu ainakin sekunnin nopeammin kohti maaliaan (miksiköhän aavistelen sen lymyävän aivan kulman takana?).

Melkoisen vauhdikas luku ja kyllä siellä niitä "wtf"-tyyppisiä ilmaisujakin mielessä pyöri mutta luulen, että aivan juuri toivomallasi, positiivisessa mielessä ja aivan asiaankuuluvalla tasolla. Enemmänkin tyyliin "hui!", "ohhoh!" ja "jopas!". :D

Sisäinen, innokas Zeratul-fanityttöni tietysti sai heti alkuun makeaa mahan täydeltä. Zeratulin sanojen merkitys jäi kivasti kutkuttelemaan taustalle, enkä halua lähteä niitä googlettelemaan, vaikka uteliaisuus näiden merkityksen suhteen vähän poltteleekin, tälläkin hetkellä. Kun Jim lopulta törmäsi Kaieen aivan luvun loppupuolella, suurinpiirtein huusin täältä ruudun toiselta puolelta, että "sano nyt ne! sano, sano!1"

Sieltähän se myös vääjäämättömästi tuli: kohtaaminen itsensä Kerriganin kanssa. :o Jotenkin pidän Zeratulia sellaisena supermiehenä, että pystyy jopa tässä kamppailussa pistämään kiitettävästi kampoihin. Mutta aina, lukua lukiessa, taustalla väijyi sellainen kalmanhajuinen odotus - niin monella tavalla polveutuvilta Kerriganin juonet minun silmääni vaikuttavat, että ikään kuin odotan aina jonkun ylimääräisen zerg-armeijan marssivan jostain takaovesta sankariemme kiusaksi ja turmaksi.

Pahis-Kaie oli kylmyydessään ja julmuudessaan todella viiltävä tuttavuus - tosin ehdin hetkellisesti siinä jo järkyttyäkin Kaien lopullisempaa kohtaloa pureskellessani. Luvun loppupaljastuksen jälkeen jouduin tietysti luomaan toinen toistaan villimpiä teorioita siitä, että mitä olin lukenut... Onkohan yhteismieli jotenkin imaissut Kaien muistot ja ajatukset kitusiinsa ja siirtänyt toisen hybridin päähän? Onkohan Kaien tapaisia hybridejä enemmänkin, Feniksin "lapsia"? Vai tapahtuiko kenties jotain muuta, jota en nyt osaa teoriaksi asti muodostaa? Sinut ja juonenrakennuskykysi tuntien uskon vuorenvarmasti, että totuuden paljastuessa se, mitä sitten onkaan tapahtunut, tuntuu erittäin järkevältä, ovelalta ja jättää minut äimistyneenä tuijottelemaan tekstiä ja miettimään, että vau. :)
ajaton123 chapter 34 . 9/22/2014
Jeejee, aavepoppoon matka jatkuu!

Vähän kyllä koin henkisiä hirvityksen ja kauhistuksen tunteita, kun käytit alussa termiä "myrskyn silmä", minkä tietysti automaattisesti linkitin termistöihin "loppuhuipennus" ja "end of story". Jotensakin toisaalta tuntuu hurjalta ja ehkä aavistuksen kurjaltakin se ajatus, että Perintö kenties jossain vaiheessa kohtaa päätöksensä (tarinaa joku reilu kolme vuotta seurailleena) ja toisaalta odotan hirvittävällä innolla, että miten kuljetat saagan kohti lopputekstejä. Tosiaan, näin hieno tarina ansaitseekin tulla kirjoitetuksi valmiiksi ja sen eepoksen, mitä lähdit aikoinaan vuosia sitten perustamaan, saada viimeiset kivensäkin paikoilleen. Kyllä se vaan oikeasti on todella hieno juttu.

Kieltämättä myös eteenpäinpyrkimyksen ja tiivistyvien juonenpalasten tunnelmaa oli tässä luvussakin. Toissaluvun perusteella en odottanut liiallisen positiivisen viestikapulan välittymistä nydus-kanavan toisessa päässä odotelleille hyvisjoukoillemme ja varsin graafista kuvailua tarjositkin tähän väliin. Latomasi lähtöasetelma nosti jo itsessään korkealla väreilevää jännitystasoa vielä hitusen, kun tilanteen lohduttomuus hiljalleen avautui sankarijoukollemmekin. Ja olihan siinä vielä se Kerriganin pelaaman pelin mahdollisuus keitosta ennestään terästämässä. Mihinkähän soppaan taas olet joukkosi upottanut, pohdin lukua lukiessani.

Lievästä, edessäpäin häämöttävän uhkan aavistuksen karhentamasta huumorintuikkeesta vastasi odotetusti Jim, jonka rempseä kerronta kerta toisensa jälkeen osuu ja uppoaa. Lisäksi se pieni Zeratul-fani sisälläni intoili kovastikin päästäessäsi temppeliherran kunnolla irti ja liskonpalasten sinkoillessa suuntaan jos toiseen. Mahtavaa dialogia ja toiminnallista kuvausta alusta loppuun, tykkäsin kovasti tästä kohtauksesta. "Zergien pesissä ei ole ilmastointikuiluja" - aivan huippua! :D Zeratulin täydellisestä immuniteetista sarkasmia kohtaan ei voi olla muuta kuin pitämättä.

Rnimäisen tyylin tultua jo aika tutuksi ja tuntiessani äärimmäisen suuria ennakko-odotuksia juonenkuljetuksellisia kykyjäsi kohtaan jotenkin arvelinkin, ettei tästä ilman jotain sakeampaa soppaa ja cliffhangereita selvitä ja en tietysti joutunut pettymään. Loppurytinän päätyttyä odottamattomaan pimeyteen en tietysti voinut olla ajattelematta, että Kaie? Kovin hajalleen jäi joukkosi sinne vihollisaluksen sydämeen, eikä oikeastaan kenenkään selviytyminen vaikuta sen todennäköisemmältä kuin toisen. Jotenkin kauhunsekaisin tuntein odotan, että ketkä täältä kävelevät ulos (vai käveleekö kukaan).

Kieltämättä tarina tiivistyy, jännitys kohoaa kohti uusia sfäärejä ja edelleenkään en oikein malttaisi odottaa, että mitä se seuraava luku tuokaan tullessaan. Minä puolestani päätän jo tutuiksi tulleisiin sanoihin, että jatkoa kiitos. :)
Seawolf619 chapter 33 . 9/3/2014
Weeel after all my fights with translate i chosed to take a look at your story and maaan did i found a good story ? :D even tough i couldnt understand half of the story Hell i learned chandik was actually a WOMAN ( or is he a man ?) after chapter 15 but anyway from what i could understand from your story you have a very original story and thank god you have . With everybody writing same thing as zerg swarm of easter bridge it is getting very annoying to couldnt find a simple good starcraft story with everybody wroting the same sh1t and only changing the main character's name i mean if you want to write zerg or protoss strategys you can write it in forums you dont have to write a unorginal story for this... anyway from what i have seen you have a very orginal story i hope you keep up your great work and write this english in future for slaves of translate ( i have used 5 different translate for this story and one of them wanted money for translating worse than google translate can u believe this sh1t ...) by the way i am from TURKEY so if you have any interest in basketball there is only one thing i have to say... GG ;)
ajaton123 chapter 33 . 8/31/2014
Jee, lisää Perintöä!

Tämän luvun myötä vihdoin pääsimme (pitkästä aikaa) tarkastelemaan menoa Kaien silmin. Myönnettäköön, että hyvinkin odotettu katselukanta ainakin minun kohdallani. Samalla myös jossain määrin hyytävä kuvaus zergien sielunelämästä ja sisimmästä, johon emme kovin paljon ole tämän tarinan myötä vielä tutustuneet (suolia, suomuja ja limaa ei lasketa sellaiseksi).

Itse asiassa taisi olla myös ensimmäinen kerta, kun esittelet meille Terien kuningattaren korruptoituneessa ja piinaavan julmassa olomuodossaan. Ei tässä paljoa voinut lähteä tekemään oletuksia onnellisesta lopusta Jimin haaveiluiden ja kaipauksen suhteen - niin kylmä, kova ja sydämetön olento siellä vaikuttaa olevan vastassa. Loit hienosti pahuudelle syvyyttä tällä kuvailulla, ikään kuin konkretisoit viiltävällä tavalla sitä vastassa olevan vuoren korkeutta ja niitä loputtoman syviä rotkoja tappavine pudotuksineen sen ympärillä. Olipa jotenkin hienolla tavalla kylmäävää kuvailua (siis sillä luihin ja ytimiin käyvä kylmä-tavalla, ei kylmäksi jättävää, päinvastoin). Harva kirjoittaja uskaltaa laittaa kaikkea peliin pahuutta kuvatessaan, mutta sinulle tämä ei ikinä ole ollut ongelma ja se on yksi tämän tarinan ehdottomista hienouksista.

Minua miellytti ja kauhistutti kuvailusi Kaien mielen vaiheittaisesta alistumisesta yhteismielen valtaan. Jälkimmäinen oli henkilöhahmon puolesta tunteilua, ensimmäinen kirjoitustyösi hienouden ihastelua. Kirjoitusteknisesti tämä oli taas maistuvaa nannaa sekä tunteisiin jysäyttävä tunnelmakuvaus, luonnolliselta tuntuvasta epätoivosta ja toivottomuuden sekä toiveikkuuden aaltoliikkeestä alkaen. Alexein hahmoa käytit psykologisena aseena - symbolina Kaien toivolle ja sille, kuinka helposti Kerrigan pystyy sen murentamaan. Mielen psykologia ja henkinen murtaminen oli luvun kantava teema. Luonnehtisin tätä selvästikin Perintö-saagan synkimmäksi luvuksi.

Juonen puolesta jäin miettimään myös toivoa ja sitä, että kuinka syvälle Kaie on jo viety zergien maailmaan, onko mitään enää tehtävissä?

Teksti oli todella kypsää, todella mietittyä. Pidin tunteiden luonnollisuudesta, inhimillisyydestä ja realismista, jotka olivat aina läsnä - ei ole lainkaan helppoa kirjoittaa tämänkaltaista lukua uskottavasti. Todella hieno saavutus, kaikenkaikkiaan!

Hyytävän hyvä luku, kiitoksia!
ajaton123 chapter 32 . 8/12/2014
Jotenkin voisi luulla, että kesälomalla olisi aikaa edes hiukan fanficcailla, mutta ei. Nyt vasta kesän kääntyessä jo loppupuolelle huomasin kiireiden hellittävän niin, että ehdin kunnolla paneutua Perinnön uusimpaan päivitykseen. Taivaankantta hipovasta tehokkuudestani kertokoon jotain, että oma stoorini sai odotella paria sataa puuttuvaa sanaansa kuukauden päivät ja tämän puuttuvan täydennyksen kirjoittamiseen taisi mennä jopa tunti.

Hartaastihan tätä oli odotettu ainakin tällä taholla, tarinan hiljalleen käännyttyä kohti oletettua loppurytinää. Sanon ehkä jo tuhannennen kerran, että kuvailusi on ajoittain tyrmäävän kaunista, mielikuvitusta kutkuttelevaa ja kirjoitusteknisesti mielettömän upeaa. Luulen sinun kehittäneen tarinan myötä tätä jo alun alkaen korkeissa sfääreissä leijunutta taitoasi, sillä usein uuden luvun myötä koen aina uuden "wow"-elämyksen jäädessäni matustelemaan tiettyjä sanamuotoja ja miettiessäni, että minkälainen yli-ihminen täytyy olla moisia keksiäkseen.

Awww, Jimin ja Alexein keskustelu luvun alussa oli kyllä ihan puhdasta mahtavuutta. Jotenkin pidän tosi paljon tavasta, jolla kirjoitat Jimin. Tässä tilanteessa selvästikin oli paikallaan vähän potkia Alexeita takamukselle ja kukapa sen oivemmin ja huumorinaruista paremmin vedellen olisi voinut tehdäkään kuin Jim. Ihan huippudialogia kaiken kaikkiaan!

Jos luvun alkuosa keskittyi enemmän hahmonkehitykseen ja hahmojen välisten suhteiden pureskeluun, loppupuoli oli selvästi allokoitu kuljettamaan tarinaa eteenpäin. Tässä oli taas oiva osoitus taidostasi tunnelmien luomisen saralla - näin sitä saatiin hetkessä sotilaallisesta taktiikkapalaverista käännettyä kuolemanpelkoa pullollaan oleva traaginen selviytymistaistelu. Hui ja jui! Loppukohtaus nosti mielestäni koko asettelun jännitysnäytelmäasteikolla sinne tuhannen paikkeille! Jotenkin vain päädyin sellaiseen päätelmään, että Kerrigan osaa odottaa läpi päässyttä pientä joukkiota. Ja minkähänlaiseen myllytykseen nämä siellä toisessa päässä olevat päätyvät... Se jää nähtäväksi.

Lisää...? :)
ajaton123 chapter 31 . 6/13/2014
Ah, uutta Perintöä taas tarjolla! Jee!

Itse luonnehdit tätä lukua väliluvuksi ja sellaisen viban se välitti minuunkin kaikkine Alexein joukon ryhmädynamiikkaa pureskelevine keskusteluineen ja hyvästien sävyttämine tunnelmineen. Eräänlainen pieni hiljentymisen hetki ja langanpätkien päättely ennen harppausta Suureen, Tuntemattomaan ja todennäköisesti kovin Vaaralliseen.

Alexein aavejoukosta onkin tässä tarinan aikana muodostunut ryhmä isolla R-kirjaimella ja tätä korostit voimakkaasti luvun kohtauksissa. Näin lukijan asemassa huomaan ajattelevani sakin koostuvan juuri täsmälleen tietystä kokoelmasta tyyppejä, luonteita ja tarinoita, joten eronhetkeltä tämä tuntui myös minusta. Wilkinsin ja zergien käsittelyssä monilla olemisen tasoilla vammautuneen Chandakin keskustelu oli koskettavaa luettavaa. Kerroit sopivasti ja jätit sopivasti lukijan mielikuvituksen varaan.

Jotenkin en myös voinut olla välttymättä jonkinasteisilta lopun ajan tunnelmilta ja pohtimatta, että lähdetäänköhän nyt siihen viimeiseen reissuun, jonka aikana päätellään tavalla tai toisella niitä muutamia vielä auki olevia tarinankaaria. Seuraavalle etapille suuntaava porukka on kokoonpanonsa puolesta stydeintä huumausainetta Perintö-narkomaanille. Zeratul on kuin puolivahingossa astunut tapahtumien keskiöön ja protossin salaperäisyyttä huokuva hahmo on soljunut hahmojesi keskelle sujuvasti. Rullaluisteileva nudisti (en ole vieläkään päässyt tästä ylitse :D) vaikuttaa tosin olevan jossain määrin omalla agendallaan, kenties. Vaikea sanoa, mikä tekee tämän seuraamisesta erittäin mielenkiintoista. Ja muun lisäksi Zeratul tuonee porukkaan järkyttävän määrän tulivoimaa ja odotan temppeliherran hoitavan Kaien poissaollessa pääasiallisen zergien niputtamisvälineen toimenkuvaa.

Kokoonpanon perusteella pystyn otaksumaan, että kohta on luvassa hurjaa mättöä ja ilmassa lenteleviä zergien osia, mutta myös dramatiikkaa henkilöpuolella. Ah ja oh, näitä tulevia suhdepareja ja -kolmioita ja kohtaamisia. Tietysti taustalla on tämä Jim-Sarah-Kaie-kuvio sekä Alexein ja Kaien välinen orastava romanssinpoikanen. Ja miten Zeratulin läsnäolo vaikuttaa näihin, erityisesti jos ja kun Kaie jossain vaiheessa saa tietää pelistä, johon protossit ovat hänet vetäneet. Huh huh.

Varsinaista keitosta olet siis keitellyt meille maisteltavaksi. Juonenrakennuskykysi tietäen en taida vielä marssia mihinkään vedonlyöntitoimistoon, koska todennäköisesti onnistut jälleen yllättämään ja äimistyttämään minut, kun nämä kiemurat lähtevät avautumaan. Kiitos tästä, jatkoa odotellessa! :)
ajaton123 chapter 30 . 5/31/2014
Pieni kuolleista herääminen ja arvostelun kirjoittaminen lienee paikallaan myös tällä lukijaosastolla.

Ilokseni huomaan Perinnön saaneen perheenlisäystä jopa kahden uuden luvun verran rni-maista vankkaa tarinankerrontaa, edellisestä päivityksestä ehtikin jo vierähtää melkoinen tovi. Kiitoksia tästä. Ja sanoisinko, että hip hip ja hurraa! Kevät ja kesä on tupannut olemaan aktiivisempaa aikaa sinun kohdallasi aikaisemminkin, mikäli en aivan väärin muista. Mahtavaa, ettei tänäkään vuonna mitään "poikkeus vahvistaa säännön" meininkejä.

Nämä kaksi lukua käsittelivät hyvin paljon Kaien katoamiseen ja yllättävään selviytymiseen liittyvän solmun nakertamista hiljalleen auki. Zeratul on saapunut hämmentämään soppaa ja hyvin tässä onnistuukin. Alexei ja Jim ovat napanneet tarinan pääkertojan roolin hävöksissä olevalta Kaie-paralta, mutta muutos on tuntunut luonnolliselta.

Tietysti tuo "Chandak Kaien haarniskan sisällä"-kiemura oli kovin mielenkiintoinen ja odotuksia herättävä jo lanseeraushetkestään alkaen. Monesti on tullut mietittyä, että mitähän olet moiseen suunnitellut... Joten olen seurannut vesi kielellä kihisten sen avautumista. Toukkaepisodi sai kyllä toukanmaun myös omaan suuhuni - kiitoksia vaan elävästä kuvailusta. :D Vitsit, kuinka olinkaan iloinen havaitessani, että Kaie ei ole vielä mikään tahdoton tartutettu protossiterraanizergzombie, vaan sankarittarellamme vaikuttaa olevan suunnitelma aivan omasta takaakin. Tai näin minä ainakin luulen ja kovin toiveikkaasti näköjään edelleenkin olen kiinni protossisankarittaremme uskollisuudessa ryhmäänsä kohtaan, uusimmista käänteistä huolimatta.

Ja uuu, kuvio tiivistyy...

Olenko milloinkaan sanonut, kuinka paljon tykkään siitä miten kirjoitat Jimin? Sanotaan varmuuden vuoksi uudelleen. Hahmo ei kyllä jätä kylmäksi milloinkaan/ketään ja erityisesti tuo hahmon kautta tarinaan mukaan ujuttamasi rempseämpi huumori saa minut naurahtelemaan kerta toisensa jälkeen. Kaikki näissäkin luvuissa alkaen krapulaisesta pandasta ja päättyen Jimin ja Zeratulin kohtaamiseen kera hydraliskon ulosteen oli antoisaa antia niin tarinan kerronnallisesta, kirjoitusteknisestä ja viihdyttämisnäkökulmasta.

Dialogi Jimin ja Zeratulin välillä oli suorastaan loistokasta. Ah, kontrasti kulttuurien ja jännite hahmojen välillä, tehokas dialogi ja tapahtumankuvaus. Tykkäsin mielettömästi. Jokin sai minut myös hykertelemään (siitä huolimatta, että olen armoton Zeratul-fani), kun Jim sievistelemättä pisti Zeratulin selkä seinää vasten ja saimme vihdoinkin niitä kaipaamiamme vastauksia.

Ja jotenkin superhuisi tämä viimeisin Kaieen liittyvä paljastus. Jotenkin tuntuu hyvin järkeenkäyvältä, näin jälkikäteen ajatellen. Ihan mahtavan mielenkiintoinen käänne, joka löi minut täydellisen ällikältä! Pistät taas lyhyen suvannon ja haavojen nuolemisen jälkeen turbovaihdetta silmään. Nyt jäi sellainen olo, että kohta rytisee ja kunnolla. Huh huh.

Jatkoa? :)
ajaton123 chapter 28 . 11/13/2013
Lukijakunta ei suinkaan ole kaikonnut ffnet-maailmasta, vaikkakin olet joutunut odottelemaan palautetta... Sähköpostini näköjään on nykyään päättänyt luokitella tarina-alertit roskapostiksi ja sinne ilmoitus tähänkin tarinaan tulleesta päivityksestä oli päätynyt. Voit siis kuvitella ällistykseni (ja sen jälkeiset kauhunsekaiset tuntemukset, kun tiedostin jääneeni vaille automaatti-ilmoitusta) havaitessani tarinasi päivittyneen joskus ties kuinka pitkän aikaa sitten...

Pidemmittä puheitta, itse asiaan. Kiitän siis minäkin (tästä itsekkäästä syistä) koulujärjestelmää syyslomien sisällyttämisestä lukukausisuunnitelmaan, mutta ennen kaikkea sinua itseäsi - mahtavaa palata taas Perinnön pariin! Ja rytinällä sujui tämä comeback, vautsi vau! Tämä sisälsi niin paljon juonellisia herkkuja puoliksi purkaessasi aiemmin tapahtunutta ja puoliksi starttaillessasi uutta kierrosta, että olo oli vähän kuin jollain hyvin hemmotellulla lapsella jouluna, kun niitä paketteja vaan riittää ja riittää ja riittää ja riittää...

Lähtiessäni kahlaamaan lukua, päällimmäisenä itselläni oli mielessä Alexein ryhmän jäsenten kohtalo. Edellisessä arvostelussa kun jäin päivittelemään, että ketähän sieltä lie jäävän jäljelle... En oikein uskonut menetyksiltä vältyttävän - niin räyhän tornadon syleilyyn ryhmäsi olit tyrkännyt ryhmäsi edellisessä pätkässä. Mutta unohdin tämän ajatuksen vähäksi aikaa täysin, sillä sysäsit minut keskelle suorastaan kauhuleffatunnelmaa mukailevaa tapahtumakenttää. Haarniskat erikoislaatuisine sisuksineen... Huh. Mites sen nyt sanoisi: enpä jälleen osannut aavistella tätä uusinta käännettä ja tämän tapahtumakiemuran aukeamista odotankin sen verran innoissani, että pelkään poksahtavani. Erityisesti kohtausta maustava radiokeskustelu maalaili elokuvamaisesti mieleeni jonkun karmivan scifi-jännärin alkukohtausta sähköisesti särähtelevine radiopuhelimineen ja lueskelin sydän pamppaillen samalla pohtiessani, että mihinkähän olet tarinaa viemässä... Ja mitä ihmettä siellä on tapahtunut, että näin on käynyt!? Vitsit, onpa vaan mielenkiintoista lukea tämän tapahtumakuvion aukeamista sitten (kohta, kohta?) tulevaisuudessa...

Ryhmän kohtalo sai aikaan muutaman ison helpotuksenhuokaisun ja pari kuivaa nielaisua, kun käsittelin kokoonpanoon liittyviä päivityksiä. Vähän aikaa jo luulin Kaienkin palanneen, tähän em. scifi-jännäriin viitaten. Alexein ajatuksia kuvailit jo alkumetreiltä riipivän hienosti ja tilanteen arvoisesti, mitä tietysti sinulta odotinkin. :) Pidin erityisesti siitä tarinallisesta yksityiskohdasta, kuinka kerrontatapasi muuttui tyylillisesti käsitellessäsi kommodorin alun tunnemyrskyä ja siirtyessäsi siitä hiljalleen koherentimpaan ajatustenhallintaan Alexein hiljaisesti käsitellessä edellisen luvun karmivia tapahtumia. Tunnekehitys tuntui niin kovin aidolta sen lisäksi, että kirjoitusteknisessä mielessä tämä oli todella hieno toteutus. Kumarrus sinnepäin.

Eikä siinä tietysti kaikki. Jee, The Rullalautaileva Nudisti on kuin onkin mukana kuvioissa! Jotenkin odotan tältä täydennetyltä kokoonpanolta mielenkiintoista hahmovuorovaikutusta ja myös räjähtävää toimintaa. Itse kohtaus antoi ainakin jo ensimmäiseen hykerryttävän lähtölaukauksen: pidin mielettömästi Zeratulin ja Alexein välisestä kontrastista (kun toinen kertoo suurinpiirtein, että "etkö sä puupää nyt huomaa, että hänhän on tuossa ihan hollilla kun vaan tolleen iisisti kurottaa tosta parin galaksin ylitse...?"). Myös kohtauksen päätös nosti aidon hymyn huulille - kaiken edellisissä luvuissa koetun synkkyyden jälkeen tämä antamasi pieni määrä toivoa tuntui minustakin niiiin makealta.

Joten toivottavasti comeback ei ollut hetkellinen, vaan uutta täydennystä nähdään aivan kohta. Asetitpa niin paljon kaikkea jännää ja mielenkiintoista pöydälle, että ei ole kilttiä venyttää odotusta liian pitkäksi, ei! :)
ajaton123 chapter 27 . 6/25/2013
Huh huh. Tämähän ei tietysti voinut olla sellainen "pommit paikoilleen, pum pum ja onnellisesti kohti uusia seikkailuita"-tyyppinen luku. Sen sijaan vastassani oli kymmenen kilosanan eeppinen jättiläistitaani - näin sekä pituutensa että sisällöllisen laatunsa, juonellisen tarjontansa ja vanavedessä kulkeneen tunnemylläkkänsä puolesta. Siis huh, huh ja huh - tunnen oloni sekä sanattoman vaikuttuneeksi, kiitolliseksi, otetuksi ja monella muulla tapaa johonkin erityisasemaan kuuluvaksi saadessani tällaisen hienouden luettavakseni.

(Kiitos eilen saadun kuuman vinkin, tunnen oloni myös väsyneeksi - nukkumaanmenoajoille kun tuli annettua välittömästi piupaut sähköpostin ilmoitttaessa uudesta päivityksestä. :P)

Lyhyesti sanottuna: mielestäni tarjosit meille juuri Perintö-eepoksen hienoimman päivityksen. Tätä lukiessa huomasi milloin sykkeensä kohoavan, milloin kauhistelevansa, milloin kehittävänsä kyyneltä silmäkulmaan... Huh.

Siirsit meidät tarinaan kevyemmällä alulla - tosin arvelin tätä lähestulkoon välittömästi muistopuolen johdannoksi edellisen luvun "kaksi minuuttia ja rähinää"-loppua ennakoidessani. Tietysti näitä Jimin ja Kaien välisiä kohtauksia ei voi koskaan olla tarinassasi liikaa - luomasi tasapainoisen, oivaltavan ja hahmoistasi niin paljon irti saavan vuorovaikutuksen ansiosta. Ja tämä nimenomainen tuntui sopivan tähän väliin täydellisesti, huumorin sävyttämine elämän syvempien tarkoitusten pohdintoineen. Tuli ihan jotenkin haikea olo, kun kylmä todellisuus limaisine käytäväseinineen oli vain kulman takana vastassa.

Tähän sivuhuomautus, että putosin kyllä kohtalaisen tehokkaasti Jimin verrattua Zeratulia rullalautailevaan nudistiin. :D Täytyy myös sanoa, että enpä itse asiassa ole kaivannut ajoittaisia, lyhyitä viuhahduksia suorittanutta Zeratulia lainkaan - vaikka hahmo nousikin omassa StarCraft-kokemuksessani jonnekin jumalolennon ja Chuck Norrisin välimaastoon ja tarinan lukemista aloitellessani odotin kenties eniten juuri tätä kaveria niissä valaisevissa polvisuojissaan... Hassua, että Kaie, Alexei ja muu poppoosi on noussut niin vankkumattomaan asemaan minun StarCraft-universumissani, että ajoittain unohdan heidän olevan OC-hahmoja.

Taistelullisissa kohtauksissa taasen kerrontasi rytmi muuttui selvästi tiiviimmäksi ja lopputulos oli suorastaan hikeä ohimoille nostava, hengästyttävä. Tasapainotit tätä hienosti myös ajoittaisella väljemmällä kerronnalla - oikein tunsin vetäväni henkeä aaveiden kanssa tällaisen tilanteen auetessa. Hektisyys ja aistimus lähestyvästä vaarasta välittyi niinkin selvästi ruudun toiselle puolelle, että aidosti kyllä jännitin aaveidemme puolesta kohtauksesta toiseen selaillessani. Kerrontasi detailitaso oli myös yhteydessään ällistyttävää - tämän yhdistäminen vauhdin- ja pelontuntuun on kyllä jälleen yksi niitä hatunnoston arvoisia suorituksia. Ei ole helppoa tuo.

Ja kiristit ruuvia vain entisestään luvun edetessä. Sinäpä sitten et ikinä päästä hahmojasi helpolla - et nytkään, joukkojesi uhkarohkean operaation sivutessa ensin sitä ojaa ja sittemmin sukeltaessa pää edellä allikkoon. Murray, Chandak, Lohmann...- kauhuissani havaitsin ryhmäsi jäsenten karsiutuvan kuin kärpästen konsanaan. Ja kaiken kukkuraksi Kaie - ei nyt vielä Kaiea! Loppukohtaus oli tunnekylläisyydessään jostain hyvin syvältä riipaiseva - kaikkien näiden piilotettujen ja salattujen tunteiden pullahtaessa kerralla ilmoille siinä menetyksensekaisessa kuoressaan. Kirjoitustyönä valtavan hienosti toteutettu ja hahmoihisi kiintyneen lukijan kokemuksena todenmukainen, inhimillinen, aito.

Kerroit paljon, mutta silti jokainen näistä kohtaloista jäi vielä salatuksi. Saa nähdä, että ketkä kulkevat pesästä ulos vielä elävien kirjoissa ja ketkä jäävät käsittelemään karmaisevia menetyksiä... Ja millä tavoin jatkat tätä seikkailua, joka monella tavalla nousi tämän luvun myötä aivan uusiin ulottuvuuksiin. Tuskin tämä nimittäin oli tässä Kaien osalta - ja ei kai vaan tämä ollut tässä!

Lopun jälkeen palasin ajatuksissani jälleen luvun alun kohtaukseen, pohtiessani mahdollisia rivien väliin ujuttamiasi vaivihkaisia viestejä... Loppukohtauksen luettuani alku alkoi yhä enemmän tuntua alustukselta, niin tätä lukua kuin mahdollisia myöhemmin tulevia juonellisia lankoja silmälläpitäen. Ikään kuin lähtölaukaukselta tarinan viimeisiä kaaria kohden - protossi-, terraani- ja zergperimän ristiriitaisuudesta, rakastamisen voimallisuudesta ja tuntemuksista, jotka yhtälailla voivat tuomita tai pelastaa. Eräällä tapaa luvun sisäinen ympyrä sulkeutui, mutta samalla aukesi monta muuta ympyrää, joiden päätepistettä ainakaan minä en osaa aavistella.

Kertoo myös jotain kirjoitustyösi taidokkuudesta, että huomaan tässä nyt tosissani jännäileväni tulevaa, pohtivani Alexein reaktioita tapahtuneeseen ja ennen kaikkea ajattelevani, että milloin ja missä muodossa kohtaamme Kaien jälleen. Onkohan horisontissa kuitenkin valoa?

Saa nähdä. Mutta kiitän tästä, vaikuttuneena. Ja odotan Alexein pistävän supermiespuvun ylleen ja marssivan suoraan Kerriganin puheille, että Kaie vapaaksi nyt heti välittömästi, tai tulee tupenrapinat!
ajaton123 chapter 26 . 6/4/2013
Hellanduudelis, "Rni:lle kirjoitustsemppiä"-rukouksiini on vastattu! :) Kiitos, kiitos, kiitos (ja tämä kertoimella 1000)!

Oi vitsi, kun ilahduin päivitysuutisesta ihan kamalasti: ensimmäiset vilkaisut uuteen lukuun piti tehdä välittömästi töissä kahviautomaattijonossa ja pyrkiä siten antamaan mahdollisimman epäsosiaalinen kuva itsestään. :D Ja sinähän et tietysti milloinkaan petä - luku itsessään oli niin kutkuttavan nautinnollinen ja innostava kokemus, että jälleen ahmin sen vauhdilla alusta loppuun ja kauhistuin havaitessani tekstin päättyvän.

Tätä lukua verhosi kokonaisuutena selvästikin eräänlainen tummasävyinen, pinnan alla väreilevä lievästi pelonmakuinen odotus, viimeinen tyyni ennen myrskyä. Seuraavassa luvussa on jännät paikat, olen siitä aivan varma. Joten mielelläni minäkin vedin henkeä hahmojesi kautta tarinaa seuraillessani ja jo puoliksi tulevan jännityksestä tutisten... Huijui, kohta muuttuu hurjaksi!

Tietysti kruunaamattomia kohokohtia tarjosi Jimin kautta kertomasi kohtaus, monestakin syystä. Kerran toisensa jälkeen Jimin kautta tarjoamasi konstailemattoman rempseä ja roisilla huumorilla sävytetty kerrontatyyli on aiheuttanut minulle spontaaneja tirskumiskohtauksia tai "miten asiat voikaan ilmaista noin siististi"-tyyppisiä wow-elämyksiä. Näin tänäänkin. Hitsit, sinun täytyy alkaa harkita Perintö-spin offin kirjoittamista Jimin näkökulmasta, Jimiä ei milloinkaan voi olla liikaa!

Ja vesi kielellä seurailin myös Alexein ja Kaien kohtaamista ja Jimin tulkitsemia piiloeleitä, "squee" ja "iih"- tuntemusten pyöriessä mahani pohjalla. Ollappa tuolla kärpäsenä katossa! Kohtaus oli kokonaisuudessaan aivan huippu, nauttiessani täysin siemauksen maalaamastasi riittävän vaivihkaisesta, puolin ja toisin varovaisesta, mutta kuitenkin kohtuullisen ilmeisestä tunnelmakentästä. Ja mikä parasta, tunnelma tuntui istuvan tähän väliin kuin nenä päähän - jotain sellaista "näin kuuluukin olla"-henkistä kaikua ja kohtalon siipien havinaa siinä oli.

Pidin myös kovasti lopun taisteluhenkisemmistä pätkistä. Erityisesti taktisen puolen kuvaaminen saa minulta pointsit ja hatunnostot - kaikin puolin uskottavaa ja selvästikin pitkälle pohdittua menoa. Enpä jälleen malta oikein odottaa sitä, kun ensi luvussa (luulen ma) päästät joukkosi kunnolla vauhtiin.

Jaahas, että kaksi minuuttia...

Kävisikö muuten, että se seuraava päivityskin saataisiin eetteriin kahden minuutin kuluttua? Lupaan odottaa sen verran kiltisti ennen kuin alan minäkin rähistä. ;)
ajaton123 chapter 25 . 3/27/2013
No niin, neljännessadas luku. Huima saavutushan tämä on jo tarinan pituuden puolesta ja en voi muuta sanoa kuin, että otteesi tarinasta ja kerrontasi taidokkuus sen kuin paranee (ja koska olen jo aikaisemminkin aidosti ollut sitä mieltä, että kerrontasi hyvyyttä kuvaava arvosteluasteikkohan on jo vedetty tappiin ja sen ylikin, olen joutunut pohtimaan uusia määritelmiä kouluarvosanoille ja muille vastaaville).

Mutta vautsi mikä luku!

Mahtava, monipuolinen kokonaisuus haikeita tunnelmia, jännitystä ja hiukan alustavaa romantiikantynkääkin (tosin viimeiseksi mainittua niin lievissä määrin, että sokerihumalaa en lähimainkaan pelännyt… ei tämmöisistä määristä ihan vielä tarvitse varoituskylttejä heilutella ;). Tällä kertaa tarjosit jotain sellaista, jonka luin innoissani useaan otteeseen lävitse - halutessani ihastella kaunista kerrontaasi, mukaansa tempaavaa rytmiä ja sujuvasti soljuvia lauserakenteita. Mutta aivan ennen kaikkea nautiskellessani tarinasta itsestään (jos totta puhutaan, niin pahimmanlaatuisista vieroitusoireista kärsineen narkomaanin lailla – ole hyvä vain, mielikuvasta siis…).

Ettei tämä mene aivan pelkäksi tylsän geneeriseksi yleishehkutteluksi, täytynee kommentoida myös tämän ja parin kolmen edeltävän luvun kulun aikana tapahtuneita juonellisia marssiaskelia. Sieltähän ne tulivat, eikä mitenkään puun takaa – Alexein ja Gemman bänksit. Toisaalta oma henkinen cheerleader-joukkoni on jo lukutolkulla ollut hurraamassa Kaien ja Alexein välien mahdolliselle lämpiämiselle sille ystävyyttä seuraavalle tasolle - onhan parivaljakon keskinäisen suhteen kehittyminen ollut yksi tämän tarinan ehdottomista kantavista kivijaloista, jonka muokkaantumista olen nälkäisen kattokärpäsen lailla seurannut. Joten en voi sanoa vuodattaneeni kovinkaan montaa kyyneltä tämän käänteen vuoksi. Sen sijaan olin avata skumppapullon ja skoolata sen kunniaksi, että Alexei _vihdoinkin_ kysyi ensimmäisiä kysymyksiä todellisista tuntemuksistaan Kaiea kohtaan! Kuten sanottua, vetovoimaa on ollut aistittavissa parivaljakon välillä jo ensimetreistä saakka ja ensimmäinen konkreettisemmalta tuntuva askel mahdollisen romanssin suuntaan sai monenlaisia lämpimiä tunteita pyörimään mahani pohjalla. Iih! :)

Tietysti piilotit Kaien reaktion ovelasti sinne rivien väliin ja jouduin taas kehittelemään lukemani perusteella teoriaa jos monenlaista. Äh, mihin lie Alexein virrasta häilyvään tuntemukseen nainen tarttuikaan…?

Erityismaininnan ansaitsee myös ”pommi zerglingin sisälle”-kohtaus, joka kirjoituksellisen makunautinnon lisäksi toi minulle tuntemuksia kutkuttavasta odotuksesta, sillä epäilen kuulevani tämän teon seurauksista tulevien lukujen aikana, ehkä jo seuraavassa… Saa nähdä, oliko päätös onnistunut, vai pääsenkö todistamaan virheen karmivia seuraamuksia. Viitaten tarinasi ennakoitavuuteen, sinut tuntien lopputulemana kun saattaa olla kaikkea vaaleanpunaisten pupujen ja helvetinporttien väliltä. :P

Tarina siis tiivistyi monellakin eri osa-alueella varsinaista haipakkaa ja luulen saman jatkuvan myös tulevaisuudessa, päätellessäsi hiljalleen näitä lukuisia langanpätkiä. Saa nähdä, että minkälainen ajelu meitä odottaa! Sanomattakin selvää, että mitään nopeusrajoituksiahan meillä ei julkaisutahdin suhteen ole… ;)

Kiitän ja kumarran!
ajaton123 chapter 24 . 3/26/2013
Heipä hei ja mahtavaa nähdä tarinasi pamahtavan jälleen eloon uuden päivityksen muodossa! Rykäisit myös minut tehokkaasti hetkellisestä fanfictiottomuushorteesta, jollaiseen nähtävästi olin ehtinyt vajota. Lisäksi huomasi kauhukseni, että näköjään olen jättänyt tämän luvun arvostelematta! Iiks ja ääks! Mitähän lie tapahtunut, kun elävästi muistan kirjoitelleeni arvosteluntynkää jossain välissä - lieköhän "post"-painikkeen näpäyttäminen unohtunut vai mitkä zerglingit aivokoppani sisältöä ovat käyneet nakertelemassa, tiedä häntä. Syvimmät pahoitteluni - aloitanpa siis tuolta arvostelulistasta puuttuvasta tämän luvun spontaanista hehkuttelusta.

Vitsit, juhlien avauskohtaus Jimin pistävän sarkastisin silmin kuvattuna sai minut ajoin hykertelemään ja ajoin nauraa räkättämään kaksinkerroin taipuneena. Loistavaa, huippua!

Karkeaa jaottelua käyttämällä voisin jakaa luvun kahteen erilaiseen tunnelmalliseen kaareen, joista aloitetaan alun kevyemmällä ja humoristisemmalla, mutta siirtyä rysäytetään tarina epätoivon, surun ja pelon sävyillä väreilevään lopputunnelmaan. Ikään kuin annat lukijan ensin istua mukavasti ahterilleen nauttimaan juhlatunnelmasta ja odottamaan kivaa ja kevyttä saippuaoopperaa, mutta ilmoitatkin sitten, että "ai niin, meillä hukkuikin nää saippuaoopperanauhat, pistetääs sen sijaan toi maailmanloppuzombiekauhuleff a pyörimään..." Tässä luvussa pidinkin erinomaisen paljon tästä taidokkaasti toteutetusta tunnelmallisesta kaksijakoisuudesta, jolla lukijaa liidätetään ääriään tunnelmasta toiseen, kokonaisuuden säilyessä ehyenä ja sujuvana. Alussa hymy viipyili kasvoillani lukemattomia kertoja, lopussa huomasin skrollaavaani sivua kiivaammin ottein eteenpäin terraanien jännittyneisyyden tarttuessa myös itseeni... Mahtia!

Lopun pelonsekaisissa tunnelmissa näin lukijan silmään vahvimpana seisoi Kaie - tukien ja opastaen kumppaneitaan. Olet aikaisemminkin tuonut esiin tätä naisen kovempaa puolta varsin ihailtavan uskottavasti ja ilman, että kontrasti tuntuisi liialliselta toisaalta hahmon sisältävään epävarmuuteen nähden. Muistutit, että monista oivan, mutta säälimättömän ;) huumorisi kohteena olon hetkistä huolimatta - ja aivan ennen kaikkea - Kaie on protossienkin tunnustama taitava ja vahva sotilas. Ah, ihana Kaie! :)

Tietysti pieniä "awww"-äännähdyksiä täällä päässä aiheutti myös Alexein hakeutuminen Kaien seuraan, vahvistaen päässäni vireilevää aavistusta osapuolten välisestä keskinäisestä magnetismista. Miespolo kehittelee päässään tekosyitä jostain taistelullisista yksityiskohdista, mutta kyllähän me kaikki oikeasti tiedämme, miksi hän todellisuudessa Kaien etsi käsiinsä. Rautalankaa Alexeille, kiitos. ;)

Kiitoksia tästä - tämä siirtyy seuraavan luvun pariin, joten odottelepa arvostelua viimeistään huomenna laatikkoosi tupsahtavaksi.
izwan chapter 12 . 2/2/2013
Yeah I've decided to give your fic a serious read.
Again I would say while the translator sucks, the story itself is good.
There's not much I could understand due to the incapability of the translator but Kaie's history did came to my attention.
So she's the offspring of Kerrigan and Fenix?
I hope you can enlightened me on how did it happened and the status of Raynor-Kerrigan relationship in this story of yours.
It does appeared that a love triangle is blooming.
Who's Kerrigan really loved, Raynor or Fenix?

In short, up to chapter 12, this story is well done.
41 | Page 1 .. Last Next »