Disclaimer: J.K. Rowling'n. Kaikki mitä et tunnista kuuluu tämän tarinan kirjoittajille.
Title: Setäni Voldemort
Author: Petal Sword & Sigil Dagger
Paring: viittaus Dumbledore/Voldemort, Lucius/Severus, saattaa tulla muita
Summary: Petal Sword ja Sigil Dagger Kallioinen saapuvat Voldemortin luokse, Pimeyden Lordin kauhuksi. Hänen tehtävänään on vahtia veljentytärtään Petalia ja tämän adoptiosisarta Sigiliä. Selviääkö hän suomesta tulleista tytöistä järjissään?
Genre: humor, general, "adventure"
Warnings: viittauksia slashiin (ainakin toistaiseksi vähän)
Rating: PG-13
Betareader: la marmotte

----------

Setäni Voldemort

tai

Kuinka Ajat Volimirrin Hulluksi

By Petal Sword & Sigil Dagger

Luku kahdeksan

Tikkari operaatio

Sigil rakasti useita asioita, mutta yhtä ylitse muiden: omenatikkareita. Toisaalta hän rakastui mennen tullen, pidemmäksi ja vähän vähemmäksi aikaa esineisiin ja aistimuksiin koko ajan. Mutta jotkut addiktiot jäivät ja pysyivät.

Koska oli paranoidinen tiettyyn pisteeseen, hän oli tarkistanut ettei kyseinen tikkari ollut hänelle vahingollinen. Paranoia kulki perheessä, ja hänet oli siihen opetettu. Asiaa ei juurikaan auttanut hänen luonnostaan analyyttinen maailmankatsomuksensa.

Sigil ei kuitenkaan ollut juuri kiinnostunut maailmankatsomuksensa pohdiskelusta imeskellessään tyytyväisenä omenatikkariaan. Hän tiesi, ettei se ollut hänen hankkimansa – tikkukaramelli nimittäin. Joku oli vaihtanut sen. Mutta niin kauan kun hän ei kasvattaisi lonkeroita tai muita iljetyksiä, hän ei juurikaan häiriintyisi.

"Jos tiedät ettei se ole sama jonka hankit, niin miksi syöt sitä?" Lucius kysyi naiselta, leikitellen tämän punaisilla hiuksilla.

Metsänvihreät silmät kohosivat katsomaan ylleen kumartunutta vaaleaa miestä.

Severus nojasi sängyn päätyyn kirjaa lukien ja katsahti nyt myös uteliaana Sigiliä, jonka pää lepäsi Malfoy patriarkan sylissä.

"Koska minun teki mieli ompputikkaria", kuului yksinkertainen vastaus.

"Se selittää kaiken." Severus pyöritti silmiään. "Tiedätkö, jos haluaisin myrkyttää sinut tietäsin mihin ruokaan myrkyn laittaisin."

"Aha! Mutta minä tietäisin, että siinä olisi myrkkyä!"

Tummahiuksinen mies puisti päätään. "Et voisi. Mikään loitsu ei kerro sitä."

"Ei niin, mutta muutamat kertovat onko ruoassa keholle – tai miellelle – haitallisia tai vahingollisia aineita", Sigil perusteli.

Taikajuomamestari avasi suunsa väittääkseen vastaan. Pyöräytti asiaa uudelleen mielessään ja sulki suunsa napsahtaen. "Miksi en tullut tuota ajatelleeksi?" hän mutisi pehmeästi itsekseen.

"Koska se oli liian yksikertainen ratkaisu?" nainen esitti.

Lucius ynähti myöntelevästi Severuksen paneutuessa jälleen kirjansa pariin.

Notkeat sormet punoivat palmikoita rubiinin punaiseen tukkaan. Taustalta kuului vaimea sivujen kääntelyn kahina.

"Tiedätkö..." Sigil aloitti jälleen kerran, muttei päässyt pidemmälle, Malfoy patriarkan kumartuessa vaimentamaan hänet suudelmalla. Sigil oli ollut koko päivän harvinaisen puhelias ja nyt kaivattiin jo hieman hiljaisuutta...

Makuuhuoneen ovi lämähti auki ja sisään pöllähti Petal, posket punaisina ja raskaasti hengittäen. Hän oli mitä ilmeisimmin juossut pitkän matkan. Nähdessään sängyllä lekottelevan kolmikon, alastoman kolmikon, hän lehahti kirkkaan punaiseksi. Tuijotti hetken heitä, katseen pomppoillessa heidän välillään.

"Ah... anteeksi..." Petal mumisi.

Käännähti sitten ympäri ja säntäsi ulos huoneesta.

Oven paukahdettua kiinni seurasi säpsähtänyt hiljasuus.

"Oliko Petal täällä äsken?" Sigil kysyi, tuijottaen ovea edelleen kiinteästi.

"Oli."

Nainen hieraisi kasvojaan väsyneellä eleellä. "En kuvitellut kertovani hänelle suhteestamme aivan näin..."

"Hmm", Lucius äännähti neutraalisti ja keräsi pienikokoisen naisen syliinsä, johon tämä käpertyi halukkaasti. Severus kömpi heidän luokseen, painautuen vaalean miehen selkää vasten, ojentaen toisen kätensä silittämään Sigilin poskea.

"Hän tottuu kyllä ajatukseen..."


#Tylypahkassa, Sigilin luokkaan johtavalla käytävällä#

Petal kuljeskeli käytävillä, Matohäntä häkissä.

'En nähnyt mitään, en nähnyt mitään... Se oli vain mielikuvituksen tuotetta, ei todellista. En nähnyt yhtään mitään...' tyttö hokimielessään kuin mantraa.

Hän oli saanut sedältään luvan – pitkän ja rasittavan jankauksen tuloksena – ottaa Peter Piiskulaisen, Animagus-hahmossaan Matohäntänä paremmin tunnetun rotan Tylypahkaan, piirtääkseen tämän sisarensa pitämällä Velhojen Kulttuuri Ja Taide Opetus -tunnilla.

Ensin hänellä kuitekin olisi Kaksintaistelua, Remus Lupinin – ja yleensä myös Sigil Kallioisen – opettamana. Tänään hänen siskonsa ei kuitenkaan olisi Kaksintaistelussa, ja Remus pitäisi tuntia yksin. No, niin yksin kuin voi koiran kanssa...

Petal käännähti nurkan ympäri, ajatuksissaan, ja törmäsi suoraan Harry Potterin selkään. Seurasi hetkellinen paniikki ja hämmennys, neljän henkilön löytäessä lattian yllättävästi pompanneen tekemään lähempää tuttavuutta heidän neniensä kanssa.

"Auch!"

"Iiik...!" Ron vinkaisi.

"Oouu!"

"Uuuff..."

Häkistä kuului hätääntynyttä vikinää ja rapinaa.

"Petal...?" Hermione sopersi, yrittäessään kömpiä kasan alta.

"Juuh... Anteeksi, olin aivan ajatuksissani..." vaalea tyttö selitti, keräten rottahäkkinsä lattialta.

Harry ja Ron kipusivat myös jaloilleen, hieroen kolhujaan.

"Rotta?" Poika-Joka-Elää hämmästeli.

"Juu, rotta", Petal myönsi iloisesti nyökytellen.

"Mitä sinä rotalla teet?" uteli Hermione.

"Minä piirrän sen!" vaalea tyttö hihkaisi ja pinkaisi kohti Kaksintaistelun luokkaa. Hän oli jo varsin myöhässä, ja jos Sigil saisi hänet kiinni myöhästelemästä siitä seuraisi jotain hirvittävää...

Luokaan tultuaan Petal tervehti tavanomaiseen tapaansa professori Lupinia ja Nuuhkua: "Terve Rem, ja Lup... ööö, ei kun Musta!" tallustellen sitten paikalleen, Rohkelikon Kultainen Kolmikko perässään.

Seremonioitta Petal tömäytti rottahäkkinsä pöydälleen, istuutui ja suuntasi viattoman ja kyllä-opettaja-minä-kuuntelen-mitä-sanot katseensa Remukseen.

Remus kohotti kulmaansa, päätti olla kommentoimatta ja aloitti tunnin.

Nuuhku katseli hämmästyneenä rottaa häkissä. Koiralta karkasi ihmettelevä haukahdus. Se tunsi tuon rotan...

"Hei, näitkö sen?"

"Minkä?"

"No, professori Malfoyn kaulassa olleen kaulapannan!"

"Minkä?!"

"Kau-la-pan-nan", toinen tavasi hitaasti.

"Et ole tosissasi!"

"Minäkin näin sen vilaukselta!"

"Minä taas luulen, että olette kaikki kahjoja! Korkeakauluksista paitaa pidetään vain kun a) sinulla on huun purema tai b) vamppyyrin hampaan jäljet kaulassa."

"Huun purema?" hämmästeli vaaleahiuksinen tyttö.

"Fritsu, pöhkö. Ettekö te mitään tiedä?"

"Ehkä joku oli yrittänyt kuristaa hänet, ja hän yritti peitellä hiertymäjälkeä tai mustelmaa!"

"Älä ole törppö! Ei kukaan täällä niin tekisi!"

"Miten niin ei? Ja hänhän on Luihunen!"

"Niin on professori Kallioinenkin!"

Ohi kävellyt Sigil huikkasi olkansa yli. "Herra Antago, essee hovikäyttäytymisestä 1700-luvun Ranskassa. Selitä eri kumarrusten merkitys, käyttötilanne, vastaus ja arvolle sopivuus."

Mainittu herra Antago jäi tuijottamaan kauhuissaan professorinsa perään. "Eih..." hän vaikersi.

Muut tirskuivat.

Herra Antago käännähti ystävänsä suuntaan. "Katso nyt mitä sait aikaan!"

"Niin, mutta näitkö hänen kaulapantansa? Professori Kallioisen siis..."

"Sama tehtävä sinulle, herra Peacock", Sigil lisäsi, kääntymättä. "Ja voitte valmistautua esittämään tutkimuksenne havaintoesimerkkien avulla muille luokille."

Herra Peacock napsautti suunsa kiinni. Murjotti. Ja huokaisi sitten. "Miksiköhän muodollisuus vaivaa häntä niin kovasti?"

"Ahaa! Sigil varmaan orjuutti professori Malfoyn ja..."


#PIVOSU:n tunnilla#

Petal istuskeli – ilman rottahäkkiään – viattoman näköisenä Luciuksen luokassa, jossa Draco tunsi olevansa turvassa Voldemortin veljentyttäreltä.

"Oletan kaikkien olevan paikalla? Hyvä. Tänään me käsittelemme hopeakäärmettä, se on maagisista käärmeistä vaarattomin, eikä pure ihmisiä, paitsi yllytettyinä suojellakseen sidoskumppaniaan. Jaan teidät pareiksi, jokainen pari tulee hakemaan käärmeen, yrittäen ottaa selkoa mitä pimeyden voimia sillä on. Katsotaanpas, Potter – Weasley, Granger – Parvati..."

Lista tuntui jatkuvan kamalan pitkälle kunnes...

"Ja sitten Draco ja Petal. Hakeekapa käärmeenne. Tästä aiheesta tulee kokeeseen, joten olkaa tarkkoja."

Draco asteli puolihaluttomasti innokkaan Petalin viereen, joka oli jo hakenut käärmeen. Tyttö katsahti poikaa ovelasti, tämän vastatessa jäätävällä katseella.

"Ei kissaksi muuttumista, eikä syliin hyppimistä, Pet", Malfoy perillinen sähähti. Vaaleahiuksinen tyttö huokaisi haikeasti.

"Aloitammeko jo, Pet?" Draco kysäisi.

"Ok. Myrkyttäressä en ollut havainnut taikavoimia, enkä edes kysynyt siltä. Mutta tältä käärmeeltä voisin kysyä, vai mitä, Lohikäärme?"

"Joo, kysy vain. Ainakin saadaan tämä nopeasti pois alta. On vain yksi ongelma: kärmeskieltä osaavia pidetään yleensä pahoina velhoina."

Petal nyökkäsi: "Mutta jos puhun oikein hiljaa, niin kukaan ei kuule."

"Omapa on ongelmasi, hyvä on. Mutta oikein hiljaa."

Hei. Mikä on sinun nimesi? Petal tiedusteli käärmeeltä.

Ssharinas, puhuja-ihminen.

Olen Petal, ja tuo tuossa, tyttö osoitti sormellaan vieressään istuvaa poikaa, on Draco.

Kunnia.

Sallitko tiedustella mitä taikavoimia sinulla on?

Mieluusti.

Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana tyttö ja hopeakäärme tuijottivat toisiaan, Dracon katsellessa heitä molempia.

Kykenen sidostumaan toiseen maagiseen olentoon, pystyn myös tuottamaan kolmea erivaikutteista niin sanottua myrkkyä, sekä omaan joukon muita kykyjä, joista suurinta osaa ihmisolennot matkivat tikuillaan ja sanoillaan, Ssharinas viimein selitti.

Kiitos Ssharinas. Petal kiitti hopeakäärmettä, joka näytti sangen tyytyväiseltä.

Ei kestä.

Vaalea tyttönen selosti parilleen nopeasti käymänsä keskustelun. Hetken kuluttua Lucius ilmoitti heidän aikansa loppuneen, jolloin kaikki veivät käärmeet takaisin terraarioon.

"Saiko kukaan selville, mitä voimia niillä on?" Malfoyn patriarkka kysyi luokaltaan. Petal, ja muutamat muut oppilaat viittasivat.

"Granger!"

"Hopeakäärmeet osaavat levitoida."

"Aivan, viisipistettä Rohkelikolle. Onko jotain muuta?"

Harry Potter ja Petal viittasivat.

"Petal!"

"Hopeakäärmeet pystyvät tuottamaan kolmea erivaikutteista, niin sanottua myrkkyä."

"Kyllä, viisipistettä Rohkelikolle! Osaako kukaan kertoa niiden vaikutteista?"

Zabini viittasi.

"Niin Zabini?"

"Parantava, lamauttava ja kuolettava", poika vastasi rennonoloisesti.

"Aivan oikein herra Zabini, viisipistettä Luihuselle!"

"Tässä olikin kaikki. Läksyksi teette parinne kanssa yhteenvedon hopeakäärmeestä ja vastaatte kysymykseen: 'Miksi hopeakäärmeitä pidetään pimeyden olentoina?'"


#Suuressa Salissa#

Koulun tavallinen harmaanruskea pöllö laskeutui Sigilin eteen pääpöydässä. Näppärät sormet irrottivat pienen pergamenttipalan pöllön jalasta, ja palkitsivat vistintuojan makupaloilla.

Viesti oli lyhyt ja allekirjottamaton: "Operaatio: musta ON muutakin kuin valon puutetta ja rotat ulos talosta ---- Onnistunut!"

Sigil hymyili ja imaisi neljännen omenatikkukaramellin suuhunsa. Kyllä, asiat sujuivat varsin suunnitelmien mukaan. Jopa "pojat" olivat kehittyneet saamassaan tehtävässä. Pian L.V. Mirrin ateljeen voisi avata.

#Samaan aikaan Rohkelikon tupapöydässä#

"Monesko tuo oli?"

"Ei hajua. Vähintään toinen, kuulin Kalkaroksen mutisevan jotain punapäistä ja omenatikkari addiktioista."

"Hän taisi mainita samalla 'ylinokkelat tyttöset' ja näytti kuin aikoisi paukuttaa päätään seinään", toinen jatkoi.

Identtiset siniset silmät kääntyivät professori Kallioisesta toisiinsa. "Siitähän voisi päätellä..."

"...Vaikka mitä."

----------

Toivottavasti nautitte tarinasta.

Kommentteja, kiitos! Ne saavat uuden hienon kodin ja lämmittävät mukavasti... ;)

Jos haluatte vastauksen palautteeseenne, olkaa hyvät jättäkää e-mailinne, kiitos.

Ideat ja sen sellaiset ovat tervetulleita.

Teitä viihdyttivät: Petal Sword ja Sigil Dagger