En omista tätä tarinaa, Harry Potteria, ja en edes Rowlingin miljoonia, huokaus! Nyt se on tunnustettu. Tein lopulta päätöksen kääntää tämän tarinani kokonaan suomenkielellä ja voin vannoa että enkunkielinen versio on täysin valmis jo. Yhdeksän kappaletta. Enää pitää vaan kääntää tämä ja se ei tule olemaan ongelma sinänsä sillä tuskin meikällä on samoja ongelmia suomenkirjoituksen kanssa kun enkunkielisen kirjoituksen kanssa. Vaikkakin se oli uskomattoman opettava kokemus kirjoittaa niin pitkä tarina enkuksi. Nyt voi jo kirjoittaa uutta tavaraa paljon rennommin ja mulla on menossa oikeastaan parikin projektia Niin, ota paikka ja anna tälle mun tarinalle tilaisuus. Voit odottaa pikaista jatkoa sitten kun miä kerrankin voin lähettää tekstin nettiin ilman betalukijaa. Kuinka miä toivoisinkaan että sama onnistuisi enkun kanssa, huokaus. Kun se hidastaa niin paljon meikän julkasemista kun aina pitää lähettää teksti tarkastettavaksi joka hiton kerta ja joskus meikän betalla on kiireitä niin se menee aika pitkällekin. Ei osaa kyllä yhtään sanoa kuinka moni suomalainen täällä tosiaan seuraa näitä suomenkielisiä ficcejä mutta aattelin nyt yrittää tuuriani. Täytyy itse myöntää että on tullut seurattua ainoastaan enkunkielisiä itte. Oppistakeikkaa, meikä on täällä lörpöttelemässä kun sun pitäisi olla lukemassa meikän tarinaa. Hyviä lukunautintoja!

Kappale 1

Harry katseli kun hänen ystävänsä katosivat pois hänen näkyvistään ruuhkaisella juna-asemalla. Hetkenaikaa Dursleyt ainoastaan tuijottivat häntä ärtyneesti kunner ernon heitti Harryn arkun auton takakonttiin ja he lähtivät ajamaan kotiin. Koko automatka meni melkein täyden hiljaisyyden vallitessa. Ainoa ääni mikä häiritsi Vernonia oli Hedwigin huhuilu häkissään ja Vernon heitti murhanhimoisia katsahduksia lintua kohden aina kun ruuhkaisa liikenne salli sen. Näin koko kotimatka meni kunnes he pääsivät Privet Privelle.

Kerran he sitten pääsivät talon eteen, Vernon otti Harryn arkun ulos takakontista miltei heittäen sen olkansa yli ja kantoi sen välittömästi yläkertaan pitäen siitä kiinni kuin se olisi roskapussi.

Samaan aikaan alakerrassa Petunia kysyi Harrylta jos hän haluaisi syödä jotain. Harry vain tuijotti häntä suu auki koska tämä ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Ja vaikkei Petunia saanut mitään vastausta silti hän otti jääkaapista ulos päivän vanhoja lihapullia ja perunoita ja lämmitti ne mikrossa. Harry tuijotti tätiään silmää värähtämättä kunnes mikro sammui lopulta ja hän meni pöytään istumaan ihmetellen hänen tätinsä yhtä-äkkistä mielenmuutosa hänen suhteensa. Hän ei ollut koskaan saanut näin hyvää ruokaa täällä ennen.

Kun Moodyn aikaisempi uhkaus juolahti hänen mieleensä hän naurahti hiljaisesti; se oli selvästikin toiminut. Vaikka loppujen lopuksi hän ei voinut jättää muita asioita huomioimatta jos vaikka koko juttu johtui hänen tätinsä omasta menneisyydestä siskonsa kanssa. Kaiken kaikkiaan hän ei voinut sanoa mitään varmasti mutta yhtäkaikki lopputulos oli tyydyttävä.

Niin hän ainoastaan aloitti syömään omaan ruokaansa hiljaisesti sen kummempia ajattelematta ja vähän myöhemmin kun hän vilkaisi ylös hän näki että Petunia katseli häntä oudosti. Hän oli nähnyt tämän katseen niin monta kertaa tätinsä kasvoilla mutta hän oli aina tehnyt sen hänen kultansa Dudleyn vuoksi. Petunia katseli tarkkaavaisesti kuin haukka Harryn lautasta kohti kuin vaikka tehden selväksi että hän söisi sen kaiken. Tämä todellakin herätti Harryn mielenkiinnon että Petunia voisi suhtautua häneen näin oudosti mutta hän ei uskaltanut kysyä myöskään ja vaarantaa hänen ateriaansa jos vaikka hänen tätinsä muuttaisi mielensä yhdestä väärästä liikkeestä. Heidän katseensa kohdistuivat hetkeksi ja Petunia käänsi katseen pöytää kohti ja alkoi puhdistamaan pöytää todella kuivan näköisellä rätillä. Harry kurtisti kulmiaan kun hän tajusi että Petunia oli tuijottanut häntä niin jopa hänen rättinsä oli kuivannut liikaa.

Kun Harry lopulta katseli tyhjää lautastaan hän kiitti ruuasta ja lähti välittömästi omaa huonettaan kohti tuntien väsyneeksi. Kello oli uskomattoman vähän mutta silti hän tunsi itsensä kuolemanväsyneeksi niin kuin usein viime aikoina. Hän kävi makaamaan päiväpeittonsa päälle selälleen ja vain tuijotteli yli kohti hämärää kattoa.

Nyt kun hän oli lopulta yksin niin hän ei enää kyennyt teeskentelemään tyyntä ja pitää kaikkea tapahtunutta takana. Tämä tapahtui usein jos hän oli saanut yhtään yksityistä hetkeä ministeriön tapahtumien jälkeen. Onneksi kouluaikana nämä tilaisuudet olivat olleet harvinaisia. Hänen ystävänsä olivat tehneet selväksi että hän ei voinut jäädä yksin murehtimaan välittämättä kuinka pahasti hän reagoi heidän jatkuvaan seuraansa näinä aikoina. Nyt oli kokonaan toisenlaiset olosuhteen.

Samalla sekunnilla kun hänen molemmat silmänsä olivat sulkeutuneet hän oli taas kuoleman kammiossa. Hän tiesi että hänen ei pitäisi päästää tätä tapahtumaan nyt ja täällä. Jos hän ei pystyisi taistelemaan tätä pois hänen sukulaisensa voisivat nähdä hänet itkemässä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen ja hän ei todellakaan halunnut tätä. Mutta se taistelu oli menetetty ennen kuin se oli todella alkanutkaan.

Hän näki taas Siriuksen putoamassa harson taakse, hän todella tappoi hänet. Hän oli tappanet elävän ihmisen taas, ja se ei ollut edes kuka tahansa. Sirius oli ainoa todellinen perhe mikä hänellä oli jäljellä ja hän, Harry, oli pettänyt hänet juuri kun hän oli vasta löytänyt hänet. Johtanut hänet hänen omaan kuolemaansa ja nyt hän ei voisi nähdä häntä enää koskaan. Se oli kaikki hänen vikansa, vaikka Dumbledore yritti kertoa hänelle se ei ollut niin hän tiesi paremmin. Se ei ollut edes Sirius ainoastaan. Myös hänen ystävänsä olivat olleet vaarassa kuolla, hän ei voisi katsoa heidän silmiinsä koskaan taas. Jos hän ei olisi uskonut Voldemortin lähettämään näkyyn Sirius voisi olla turvassa päämajassa, ja hyvällä tuurillä hän voisi nyt olla siellä yhdessä hänen kanssaan. Ja kaiken kaikkiaan tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta kun hän oli mennyt Voldemortin ansaan. Yleensäkin Voldemort oli taas voimakas vain koska hän oli mennyt Voldemortin ansaan. Jos hän ei olisi ollut Kolmivelho tournamentissa kaikki voisi olla hyvin. Cedrickään… Cedrickin oli niin nuori ja voldemort oli tappanut hänetkin. Jos hän olisi edes kuunnellut Cedricin neuvoa Cedric ei olisi koskaan mennyt hautausmaalle hänen kanssaan ja voisi olla vielä elossa. Nyt hän vain kuoli "turhana". Kuinka Dumbledore pystyi kuvittelemaan että hänen pitäisi tappaa ketään tarkoituksella? Se ei ollut tärkeää että se kenet hänen oli tarkoitus tappaa oli Voldemort, hän oli valmiiksi tappanut kaksi ihmistä ja ajatus vielä enemmästä teki hänet huonovointiseksi. Ei edes Voldemortia, mikä oli hänen tärkein syynsä elää. Mikä oli aivan naurettavaa todellakin kun ajatteli mitä kaikkea hän oli tehnyt Voldemortin hyväksi valmiiksi. Hän oli auttanut Matohännän pakenemaan, joka taas auttoi Voldemortia nousemaan vähitellen hänen entisiin voimiinsa. Ja toiseksi, Harry tarjosi viimeisen asian mitä Voldemort tarvitsi lopulta noustakseen jälleen elämään, Harryn omaa verta ja nyt Voldemort oli jopa voimakkaampi kuin hän oli koskaan ollut hänen takiaan.Hän oli ajautunut liian kaukana ajatuksissaan kun hän lopulta nukahti itkien hiljaisia kyyneleitä. Ja mitä hän olikaan uneksimassa? Sirius! Sirius oli katselemassa häntä hymyillen kuin jos kaikki olisi niin kuin ennenkin. Harryn kyyneleet lakkasivat ja leveä hymy ilmestyi hänen kasvoilleen hänen nukkuessaan. Hetkenaikaa Sirius vain hymyili takaisin mutta yhtäkkiä hän kääntyi poispäin Harrystä. Harry nousi istumaan ja yritti tavoitella otetta Siriuksen kädestä, mutta Sirius veti sen pois hänen ulottuviltaan.

Hän näki kun Sirius lähti kävelemään kohti hänen huoneensa ovea ja lopulta avasi suunsa yrittäen anteeksipyydellä epätoivoisesti itkien vapaasti. Se oli aivan turha yritys ja Sirius oli ovella saakka ennen kuin kääntyi katsomaan Harrya. Harry näki ainoastaan pettymyksen hänen kummisetänsä silmissä kunnes hän vain pudisti päätänsä surullisesti.

Nyt Harry nousi polvilleen sängylle ja yritti vielä kerran kertoa kuinka pahoillaan hän oli tapahtumista ja oli anomassa ettei Sirius menisi pois taas. Jos hän lähtisi, Harry olisi yksin taas tässä kylmässä maailmassa. Hän kysyi uutta mahdollisuutta. Mutta Sirius ainoastaan kääntyi ja meni ulos huoneesta. Kun Sirius oli jo melkein sulkemassa ovea takanaan Harryn anominen tuli äänekkäämmäksi ja hän oli jo huutamassa anteeksipyyntelyjään. Sirius vain vilkaisi Harrya viimeisen kerran ja nauroi ivallisesti, ja ovi sulkeutui.

Jatkuu!